Suomen parhaat luontokuvat -näyttely Haminassa 9.6.-13.8.2023 Mukana myös kameroitamme

18.6.2023

Haminan raatihuoneella olevassa Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n valokuvanäyttelyssä on esillä vuoden 2022 kaikki palkitut kuvat ja myös aikaisempina vuosina menestyneitä kuvia. 

Luonnon lumous – Suomen parhaat luontokuvat -näyttelyssä keskustelevat valokuvat yläilmoista, syvyyksistä ja horisontista niiden välissä. Näyttelyarkkitehti Alexander Reichsteinin innoittajana näyttelyasetelmaan on Vuoden luontokuva 2022, Antti Strangin ”Uhka syvyyksistä”.

Näyttelyssä on kuriositteettina myös vitriinissä oleva pieni kameranäyttely, johon kamerat on lainannut SVHY sekä lisäksi Matti Jokelainen ja Martin Hackenberg. Yhdistyksemme jäsen Martin on vastannut myös laitteiden esillepanosta.

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n tavoitteena on löytää uusia tuoreita näköaloja suomalaiseen luontoon. Luontokuvaajien kokemista elämyksistä, yllätyksistä ja oivalluksista kumpuava palkittujen kuvien kokonaisuus kertoo luontomme moni-ilmeisyydestä – sen karuudesta ja yltäkylläisyydestä.

Menestyminen Vuoden Luontokuva -kilpailussa on monen suomalaisen luontokuvaajan haave. Ammattilaisten lisäksi palkintosijoille ovat vuosien varrella nousseet myös monet harrastajakuvaajat. Hei näyttelyvieraamme, oletko sinä tulevien vuosien palkittu luontokuvaaja?

Avoinna ti-su klo 11-18 (juhannuksena suljettu)

Raatihuoneenkatu 1
49400 Hamina

Isot kuvat
Kaupunginjohtajan puhumassa
Kameroita vitriinissä
Kameroita vitriinissä
Suomen parhaat luontokuvat näyttely Haminassa