Muovista muotoiltua
Muoviset kamerat ovat joidenkin keräilijöiden mielestä halpoja leluja, mutta ne voivat olla myös hyvin monimuotoisia.
Mitä muovit ovat? Muovi kertoo jo sananakin, mistä on kysymys: Nimi viittaa muovata-verbiin, josta kielitieteilijä Lauri Hakulinen lanseerasi 1947 sanan muovi aiemmin käytetyn plastiikin tilalle – sekin perustui kreikan sanaan plastikos, muovailtava.
Muovin lyhyt historia on varsin pitkä. Britti Aleksander Parkes esitteli 1862 parkesiinin, josta voitiin valmistaa muottiin puristamalla koriste- ja talousesineitä. Kemiallisesti se oli orgaanista selluloosanitraattia. Amerikkalainen John Hyatt keksi 1863 selluloidin, joka tuli notkeutensa, kirkkautensa ja kestävyytensä ansiosta tutuksi filmin pohjamateriaalina. Aluksi siitä tosin tehtiin biljardipalloja.
Maidon kaseiiniproteiinista jalostettu galaliitti kehitettiin 1897, ja 1921 Suomen ensimmäinen muovitehdas Sarvis aloitti tuotannon Tampereella. Enimmillään Sarvis imaisi Suomen lehmistä päivittäin jopa 30–40 tonnia maitoa kaseiinin ja galaliitin raaka-aineeksi.
Nämä olivat kuitenkin orgaaniseen materiaaliin perustuvia muoveja. Ensimmäinen synteettinen muovi, bakeliitti, esiteltiin 1907; se pohjautui fenoliin ja folmaldehydiin. Vasta toisen maailmansodan jälkeen öljystä tuli muovien raaka-aine ja muovista jokapäiväisten kulutustavaroiden materiaalia.
Muoveja on moneksi: yleisimmät kestomuovit ovat halpoja ja helposti puristamalla tai valamalla työstettäviä, tekniset muovit kestävämpiä ja kalliimpia sekä erikoismuovit jopa metalleja lujempia mutta hyvin kalliita, kuten esimerkiksi luotiliiveissä käytettävä kevlar.
Ensimmäiset muovirunkoiset kamerat olivat 1930-luvulla bakeliittia ja halpoja sekä yksinkertaisia. Varhaisinta bakeliittikameraa ei ole osoitettu, koska muovikameroiden historiaa ei ole kirjoitettu.
Ensimmäiseksi bakeliittikameraksi on mainittu yhdysvaltalaisen muotoilija Walter Dorwin Teaguen 1934 suunnittelema Kodakin Baby Brownie, mutta tarkemmin perattaessa edeltäjiä varmasti löytyisi. Bakeliitti mahdollisti metallirunkoisten kameroiden kulmikkaasta muotokielestä irtautumisen.
Baby Brownieta seurasi liuta bakeliittikameroita, joista yleisesti mainitaan Agfan Trolix vuodelta 1936 ja ennen kaikkea Purma Special vuodelta 1937.
Purma-kameratehtaan olivat perustaneet Lontooseen 1935 taiteilijana tunnettu Tom Purvis ja Alfred Mayo. Purma Special on kaareva sekä päistään kapeneva, ja sen säätimet eivät ole rungosta ulkonevia – vajotettavaa optiikkaa lukuun ottamatta. Kokonaisuutta olisi ollut liki mahdoton toteuttaa metallista. Muotoilu oli mitä todennäköisimmin Raymond Loewyn käsialaa. Hän oli tunnettu ranskalais-amerikkalainen teollinen suunnittelija, jonka käsiala näkyi muun muassa Coca Cola -pulloissa ja Greyhound-busseissa.
Purma Specialin erikoisuus on suljin, jonka kolmea eri nopeutta säädetään painovoimaisesti eli kameran kuvausasentoa muuttamalla: Vaaka-asennossa valotusaika on keskipitkä (1/150 s). Jos kamera käännetään pystyasentoon myötäpäivään, suljinnopeus on hidas (1/50 s). Kääntämällä kamera pystyasentoon vastapäivään suljinaika on nopein (1/450 s). Suljin koostuu kahdesta metallilevystä, jotka liukuvat kaarevan filmitason poikki. Kun kameraa käännetään, nopeus vaihtuu sisäänrakennetun painon asennon mukaan. Negatiiviformaatti on 127-filmille neliö.
On väitetty, että Purma Specialin optiikka olisi ollut ensimmäinen muovista valmistettu, mutta kyllä se lasia on. Sen sijaan etsimen kirkkaat osat ovat muovia. Purma Specialia valmistettiin vuoteen 1951 saakka.
