Kuukauden kamerat 2024

Helmikuun kamerat 2024

Pyhä yksinkertaisuus

Valokuvauksen harrastajat ovat tottuneita kameroihin, joissa on lukuisia suljinaikoja ja aukkoarvoja sekä muita säätöjä. Menneinä vuosikymmeninä kuvauksen alkuajoista 1840-luvulta pitkälle 1960-luvulle valtaosa harrastajakameroista oli kuitenkin ominaisuuksiltaan vaatimattomia kuvasmateriaalia valolta suojaavia laatikoita, joissa oli yksi ainoa suljinaika – ja joskus lisäksi aikavalotus – sekä yksi ainoa aukko. Tarkennusta ei yleensä ollut, koska pienen valovoiman vuoksi terävyysalue ulottui useimmiten parista metristä äärettömään.

Kun tiesi, että aukko oli yleensä 8 tai 11 ja suljinaika noin 1/30 sekuntia ja tiedossa oli myös filmimateriaalin herkkyys, niin näillä tiedoilla pärjäsi varsin pitkälle. Filmin herkkyyttä vaihtamalla saattoi kuvata niin ulkona kirkkaassa valossa kuin herkemmällä filmillä hieman hämärämmässäkin. Kirkkaana päivänä keväästä varhaissyksyyn pärjäsi ulkokuvauksessa arvoja tuntemattakin.

Onko sitten järkeä kerätä näitä pyhän yksinkertaisuuden kameroita kokoelmaksi asti? Yksi puoltava tekijä on hinta: kympillä tai kahdella saa melkein laitteen kuin laitteen.

Yksinkertaiset kameramallit voidaan jakaa useaan alalajiin, joista jokainen voi muodostaa omankin kokoelmansa.

Vanhimmat alkuaikojen 1840-luvun kameroista olivat dagerrotyyppien kuvaamiseen tarkoitettuja ns. mousetrap-kameroita. Näissä ”hiirenloukkumalleissa” oli vain puulaatikko, jonka toisessa päässä oli kuvausoptiikka ilman säätöjä ja toisessa päässä paikoilleen liu’utettava takakansi, jonka sisään valoherkkä materiaali asetettiin. Suljinta ei ollut, koska pitkät valotusajat sallivat optiikan etusuojuksen käyttämisen valotusajan säätämiseen.

Tämä kameratyyppi on ikänsä, harvalukuisuutensa sekä kysynnänkin vuoksi varsin hintava: muutamasta tuhannesta satoihinkin tuhansiin euroihin.

Seuraava tyyppi on filmimateriaalille tarkoitettu yksikertainen laatikkokamera. Siinä on usein peilitähtäin, joita saattaa olla kaksi eri puolilla laatikkoa, mikäli negatiivikoko oli neliöstä poikkeava suorakaide. Lajityyppi alkoi puurunkoisesta Kodakin Ordinary mallista vuodelta 1891 ja jatkui muovilaatikkoina 1960-luvun alkuun.

Yhteistä näille eri valmistajien sadoille tai jopa tuhansille laatikkokameramalleista on yksinkertaisuus, jolla tavoiteltiin suuria harrastajajoukkoja: näille uskoteltiin, että kuvaaminen ei vaadi mitään tietoja tai taitoja. Yksikertaisuuskin hieman muuttui: suljinaikoja oli useimmiten kaksi: 1/30 sekunti ja aikavalotus tai sitten salamalampuille tarkoitettu kuvausaika. Samoin aukkoja oli usein myös kaksi: 8 värifilmille ja 11 mustavalkofilmille, koska oletuksena mustavalkoinen oli värifilmiä herkempää.

Kulmikkaasta laatikkomaisuudesta pyrittiin muotoilulla eroon, ja bakeliitti sekä myöhemmin muovi antoivat tähän hyvät mahdollisuudet. Useat tämän lajin kamerat ovat varsin virtaviivaisia, streamline-muotoilua.

Säätöjä vaille olivat myös usein erikoiskamerat, kuten salakuvaukseen tarkoitetut detective-mallit.

Oma alalajinsa olivat usein 16 millin filmiä käyttävät, usein ”vakoilukameroina” myydyt spy-kamerat, joista erityisesti japanilaiset 1950-luvun niin sanotut hit-tyypin kamerat 14 x 14 millin negatiivikokoineenmuodostaisivat jo oman kokoelmansakin. Näitä hit-kameroita kymmenine valmistajamerkkeineen todellakinkerätään innokkaasti Japanissa sekä Yhdysvalloissa.

Paljekameroissa ei säätimettömiä versioita ole paljon, mutta näitäkin löytyy joitakin kymmeniä. Paljekameroita ilman aika-, aukko- tai etäisyyssäätöjä valmisti erityisesti Kodak.

Kaksisilmäisiä säätimettömiä kameroita on yllättävänkin paljon. Niitä valmistettiin eniten USA:ssa, Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. Ne eivät ole varsinaisia TLR-kameroita, koska yksinkertaisissa versioissa kuvausoptiikan ja tarkennusoptiikan välillä ei ole yhteyttä: yläosan etsimestä näkyy vain kuva-alan rajaus. Näistä pseudokaksisilmäisistä saisi hyvinkin ja kohtuuhinnalla oman kokoelmansa.

Metallirunkoisia säätimettömiä kameroita on olemassa varsin vähän, mutta niitäkin alkoi tulla markkinoille 1960-luvulla, kun välinekauppa yritti saada kuvaamisen pariin jälleen uusia tekniikasta kiinnostumattomia harrastajia. Tuon ajan merkkituotteita ovat muun muassa Kodakin Instamaticit.

Oma juttunsa aihe olisivatkin sitten niin sanotut ilman kuvaajan asettamia säätömahdollisuuksia olevat ”point and shoot” -kamerat (tähtää ja laukaise -kamerat), joissa on pyritty mahdollisimman pitkälle vietyyn ajan ja aukon täysautomatiikkaan, kiinteään elektronisalamaan, tarkennusautomatiikkaan sekä moottoroituun filminsiirtoon. Jopa filmin ISO-luku välittyi kameraan suoraan filmikotelon DX-koodilla. Tekniikkaa niissä on hyvinkin runsaasti, mutta kuvaaja ei siihen pääse juurikaan vaikuttamaan. Suurin osa tästä lajityypistä tuli markkinoille 1980-luvun lopulla ja käytti 35 millin kinofilmiä, ja ne väistyivät vasta digikameroiden tieltä 2000-luvun alussa.

Hannu Sinisalo

1. Äärimmäisen yksinkertainen mousetrap-tyylinen mahonkirunkoinen dagerrotyyppikamera vuodelta 1839, jolloin valokuvaus esiteltiin keksintönä yleisölle. Kuva: www.flintsauctions.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

2. Yksi ensimmäisiä rullafilmille tarkoitettuja laatikkokameroita oli puurunkoinen Kodakin Ordinary B vuodelta 1891. Mallit Ordinary A, B ja C erosivat toisistaan vain negatiivikooltaan. Kuva: www.thephoblographer.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

3. Kodak toi markkinoille 1900-luvun alussa lukuisia pahvirunkoisia laatikkokameramalleja, joissa oli useimmiten mustaksi värjätty päällinen. Kuvassa on Kodak Brownie 2F. Tätä Brownie 2:ta eri kirjain- ja negatiivikokovariaatioineen (A, B, C, D, E ja F) valmistettiin ennätyspitkään, vuodesta 1901 vuoteen 1933.Mallin F USA-versiossa oli poikkeuksellisesti alumiinirunko. Brownie-mallit oli suunnattu alun perin lapsille, mutta myös aikuiset kiinnostuivat niistä. Kuva: www.en.wikipedia.org⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

4. Bakeliitti antoi mahdollisuuden muotoilla laatikkoa tyylikkäämmäksi: Kodakin Baby Brownie, jota valmistettiin vuosina 1934–1941. Kuva: www.facebook.com, Brute Bruno

5. Varsin linjakas bakeliittinen Sport-Box kamera, jota valmistettiin vuoden 1950 tienoilla Wienissä. Filmi oli 127-tyypin rulla, ja negatiivikoko oli 40 x 40 milliä. Tässä Sport-Boxin tyypissä näyttää olevan alkeellinen etäisyydensäätö sekä kaksi aikaa (M ja T), joiden valintaosoitin on kuitenkin irronnut. Kuva: .www.classic.leica-camera.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

6. Demon Detective salakuvauskamera 1890-luvulta oli tyypillisesti tämän lajin kameroiden tavoin vailla mitään säätöjä. Kuva: www.collectiblend.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

7. Japanilainen hit-tyypin Elite-merkkinen kamera 1950-luvulta. Kameran negatiivikoko oli 14 x 14 milliä, ja se käytti 17,5 millin paperitaustaista rullafilmiä. Kuva: www.ebay.co.uk⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

8. Kodakin Bantam 12,5, sinänsä tyylikäs 1930-luvun loppupuolen bakeliittikuorinen paljekamera. Numero kertoo linssin valovoiman, ja kamera käytti 828-rullafilmiä, jolle saatiin 28 x 40 millin negatiivi. Kuva: www.evasion.com.tn⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

9. Pickwick Commons vuodelta 1939 oli yksi lukuisista säätimettömistä kaksisilmäisistä kameroista – tai tässä tapauksessa pitää puhua pseudokaksisilmäisestä, koska tähtäinlinssi ei liiku. Aikoja on tosin kaksi, noin 1/30 (inst.) ja vapaa aikavalotus (time). Kuva: www.commons.wikimedia.org⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

10. Metallirunkoinen Argus Agiflash, englantilaisen Croydonin virtaviivainen metallirunkokamera, jota tehtiin vuosina 1954–1958. Etsimen vasemmalla puolella on salaman kytkentäkenkä suojatulppineen. Kuva:www.flickr.com John Kratz

11. Kodakin Instamatic 32 oli yksi lukuisista säätimettömistä 1970-luvun alun vaatimattomista kameroista, joita tarjottiin harrastajille. Tosin aikoja oli kaksi: ilman salamaa ja salamalla. Kamera käytti 126-filmikasettia, jota käytettiin vuosina 1963–2008 Kuva: www.collection-appareils.fr⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

12. Canonin Snappy S, jota myytiin Euroopassa mallina S-30FF, oli valmistusvuonna 1985 yksi lukuisista point and shoot -automaattikameroista. Niissä oli paljon automatiikkaa, mutta ei mitään kuvaajan säädettäväksi jätettyä. No, optiikan pystyi piilottamaan suojuksen taakse ja ottamaan sieltä esille käyttämällä close/open -vipua. Kuva: www.casualphotophile.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Tammikuun kamerat 2024

Herrat Herbert ja George

Yhden valmistajan kaikkien mallien kerääminen voi tuntua houkuttelevalle ajatukselle, mutta käytännössä se onnistuu harvoin. Kuka saisi koottua Zeissin, Leitzin, Franke & Heidecken tai Agfan sadat mallit, Kodakista puhumattakaan? Useiden valmistajien kohdalla malleja on taas niin vähän, että kokoelma täyttyy tuokiossa.

Hyvä valmistajakokoelma karttuisi ehkä parhaiten halvoista kameramalleista, joita olisi listattu muutama kymmenen erilaista. Tällaisen kokoelman etuna on internetin maailmanlaajuisessa myyntiverkostossa edullisuus ja ennen kaikkea mahdollisuus tehdä uusien mallien tai ainakin värimuunnelmien löytöjä. Kaikkea ei ole listattu minnekään kirjaan tai tiedostoon (ei edes www.collectiblend.com:iin ), varsinkaan kun on kyse halvoista ja yksinkertaisista niin sanotuista snapshot- eli harrastajakameroista.

Yksi hyvä esimerkki tällaisesta halpakameroiden tuottajasta on chigagolainen The Herbert George company, joka perustettiin 1945 ja joka lopetti toimintansa vuonna 1961 yhdistyen Imperial-kameravalmistajaan. Perustajia olivat Herbert Weil ja George Israel – nimi firmalle otettiin perustajien etunimistä.

Sinänsä kattava Collectiblend listaa Herbert & Georgen malleja 37, mutta ainakin värimuunnoksia on enemmän. Mallit olivat halpoja ja tekniikaltaan yksinkertaisia bakeliitti- sekä muovikameroita, mutta niiden muotokieli ja värimaailma on kiehtova.

Kamerat käyttivät filmityyppejä 127 tai 620. 127-filmiä saa edelleen ja 620-filmissä erona 120-formaattiin on lähinnä erilainen puola. Ohje 120-filmin modifioimiseksi 620-formaatiksi löytyy englanninkielisenä seuraavasta lähteestä: https://www.lomography.com/magazine/178618-how-to-modify-120-film-for-a-620-film-cameraSuomenkielistä keskustelua aiheesta on osoitteessa https://foorumi.kameralaukku.com/threads/620-filmi-ja-puolat-mistae.114652

Optiikat Herbert & Georgen kameroissa olivat yksilinssisiä meniscus-optiikoita, ja niiden valovoima jäi arvoon 11. Tämän vuoksi tarkennusta ei tarvittu, koska terävyysalue ulottui noin kolmesta metristä äärettömään. Linssien piirto ei häikäise, ja terävyysalueen sijoittuminenkin on joissakin kameroissa hieman pielessä.

Aukkovalintoja ei yleensä ollut, eikä suljinaikojenkaan valintaa. Yksinkertaisen sulkimen valotusaika oli noin 1/30 – 1/60 s. Aukko- ja aikatiedolla pärjää aika pitkälle, kun katsoo valotusmittarista tai valotusmittarillisesta kamerasta vastaavat arvot – yleensä oikea valotus tulee valoisan keskipäivän tienoilla 100 ISO:n filmille.

Varsin monessa Herbert & Georgen kamerassa on kiinteä salamalaite tai ainakin synkka sellaisen liittämiseksi kameraan. Tämä tekee kameroista käyttökelpoisia heikommassakin valossa.

Ensimmäiset Herbert & Georgen kuvausvälineistä olivat bakeliittirunkoisia, vaakasuorassa pidettäviä ja 127-filmiä käyttäviä kameroita. Kiinnostavin ja kysytyin esimerkki on 1945 tai 1946 markkinoille lanseerattu Donald Duck -kamera, joka ratsasti Disneyn suosikkihahmon menestyksellä. Muita ovat muun muassa vuoden 1952 Happi Time (suomeksi: onnen aika) ja vielä vuodesta 1960 tuotettu Stylex, joka oli etulaudaltaan haitaritaitteinen 620-filmityypin kamera.

Edellä mainitut kamerat olivat mustia tai harmaa–mustavärisiä. Samaa värimaailmaa edustivat myös laatikkokameramalliset vuoden 1946 Roy Rogers, joka oli nimetty Yhdysvalloissa suosituntelevisiolännensankarin mukaan, vuoden 1954 Birdseye (suomeksi: linnunsilmä) sekä 1950-luvulla partiolaisille markkinoitu Official Cub -kamera.

Herbert & George oli hyvä paitsi populaarikulttuurin sankareihin liittyvässä markkinoinnissa myös lennokkaassa nimeämisessä. Kummatkin osoittavat kohderyhmän, jolle Herbert & Georgen kamerat oli tarkoitettu: USA:n nuorille, joille kosiskeleva nimi, muovisuus tai värikkyys ei ollut ongelma.

Yleisin tyyppi oli rungoltaan lähinnä kuution muotoinen. Negatiivikoko oli joko 127-filmille 4 x 4 tai 620-filmille 6 x 6 senttiä. Näitä olivat 1950-luvulla tuolloin ajankohtainen Imperial Satellite, kiinteällä salamalaitteella varustettu ja poikapartiolaisille markkinoitu 3-Way Camera sekä Tower Snappy, jonka kylkeen sai erillisen salaman. Näitä tehtiin useissa eri väreissä, kuten kuva 1950-luvun Imperial Savoy -mallista osoittaa.

Herbert & George teki myös muutaman pseudokaksisilmäismallin, joita tuotettiin nimillä Imperial Reflex ja Imperial Reflex Flash. Reflex Flashissa on kaksi erillistä aukkoa, toinen värifilmille ja toinen mustavalkoiselle. Värifilmi oli yleensä 1950-luvulla mustavalkoista hitaampaa eli ISO-arvoltaan alhaisempi, joten väriasetuksessa aukko oli suurempi kuin mustavalkoasetuksessa. Sama aukkovalinta on muutamassa muussakin mallissa.

Herbert & Georgen tarina päättyi vuonna 1961, kun omistajanvaihdoksen myötä yritys nimettiin uudelleen Imperial Camera Corp.:ksi.

Koska kamerat olivat yksinkertaisia, halpoja ja näyttäviä, niin niitä myös myytiin todella paljon. Hinnat ovat sen vuoksi edelleen edullisia, keräilijäystävällisesti keskimäärin 10–40 euroa kunnosta ja mallista riippuen. Kaikki tunnetut mallit on listattu collectiblendin osoitteessa https://collectiblend.com/Cameras/search.php?param=herbert+george

Hannu Sinisalo

1. Vuoden 1952 Happi Time. Kuva: www.flickr.com
2. Donald Duck -kameran takakansi, valmistusvuosi 1946. Kuva: www.collection-appareils.fr
3. Stylex vuodelta1960. Kuva: www.collection-appareils.fr
4. Vuoden 1946 Roy Rogers Junior myyntilaatikkoineen. Kuva: www.hakes.com
5. Birdseye vuodelta 1954. Kuva: www.collection-appareils.fr
6. Official Cub Scout 1950-luvulta. Kuva: www.collection-appareils.fr
7. Sininen versio 1950-luvun Imperial Satellitesta. Kuva: www.collection-appareils.fr
8. Partiolaisille suunnattu Official Boy Scouts of America eli 3-Way Camera. Kuva: www.collectiblend.com
9. 1950-luvun Tower Snappy. Kuva: www.collection-appareils.fr
10. Imperial Savoy -mallin värejä 1950-luvulta. Kuva: www.flickr.com
11. Imperial Reflex Flash 1950-luvulta. Kuva: www.collectiblend.com
12. Pseudokaksisilmäinen Imperial Reflex 1950-luvulta. Kuva: www.collection-appareils.fr