TESSINA
Pienoiskamerat, joita myös ”vakoilukameroiksi” yleisesti kutsuttiin, olivat 1950-60-luvulla yleisiä. Japanilaisetkin rantautuivat Suomeen pienoiskameroilla, jotka olivat käytännössä leluja, ennen vakavasti otettavia 6x6-kaksisilmäisiä ja kinofilmi-yksisilmäisiä.
Toki pienoiskameroissakin oli laadukkaita ja edistyksellisiä laitteita, esimerkiksi Minox (8x11mm kuva omalle 9,5 mm filmille), Konan-16, Olympus Pen puolikinarit, Mec-16 (malli SB oli maailman ensimmäinen kuvausobjektiivin läpi valoa mittaava kamera 1960), Gami 16 (12x17mm kuva 16 mm filmille todella upein ominaisuuksin, mm. objektiivi 1,9/25 mm ja ajat 1/2 - !/1000 s. ym.) ja Minicord (kaksisilmäinen!), 10x10 mm kuva 16 mm filmille, objektiivi 2/25 mm, metalliverhosuljin ym.).
Luulisin että vakoilukamerana käytettiin vain Minoxia, jonka alun perin suunnitteli Walter Zapp jo 1934. Zapp kaupitteli valmistusta saksalaisille. Kukaan ei innostunut joten riikalainen Valst Elektro Tehnika (VEF) aloitti tuotannon. Sodan jälkeen Minox evakuoitui Wetzlariin, Saksaan.
PATENTTI Dr STEINECKILLE
Rudolf Steineck oli harjoitellut kameravalmistusta Steineck ABC rannekellokameralla, jota tehtiin lopulta vain tuhatkunta. Se kuvasi 8 pyöreää, halkaisijaltaan 6 mm kuvaa kinofilmistä stanssatulle kiekolle. Aikansa filmeille se teki hyvin vaatimatonta jälkeä - mutta erikoinen väline on nykyisin himoittu ja kallis keräilykohde.
Steineck jätti patenttihakemuksen Tessinasta 1954 ja se johti sveitsiläiseen patenttiin no. 325484. Idea oli tuore: pieni kaksisilmäinen kamera, joka käytti tavallista 35 mm kinofilmiä pakattuna italialaiseen Ducati peltikasettiin, josta kehitettiin paremmin Tessinan jousimoottorifilminsiirtoon sopiva muoviversio. Vierekkäisten kuvaus- ja etsinobjektiivien kuvat heijastettiin pintapeilien kautta kameran pohjaan filmille ja yläkanteen tähyslasille. Kuvakooksi syntyi 14x21 mm, noin 1/3 kinariruudusta.
Paul Nagel alkoi 1954 rakentaa Steineckin hahmotelmasta toimivaa kameraa. Paul Nagel oli mm. Retina kameroista tunnetun August Nagelin veli, joka myi firmansa Kodakille 1932. Concava S.A. perustettiin 1957 Luganoon Tessinan markkinointia hoitamaan. Samana vuonna aloitti firma W. Siegrist & Cie AG Grenchenissä valmistaakseen kamerat. Testattavaksi valmistui vuonna 1958 nollasarja, noin 50 kameraa. Sarjatuotannon piti alkaa 1959 mutta vikojen korjaamisessa ja parannuksien kehittämisessä vierähti vuosi.
Ongelmia tuotti mm. filmirata painikelevyineen ja alihankkijalla teetettyjen objektiivien liian suuret polttovälitoleranssit sekä niiden tarkennusliikettä ohjaava ”kelkka”, joka jouduttiin uusimaan ensimmäisiin kameraeriin. Ongelmat johtivat epätarkkoihin kuviin. Objektiivi oli sinänsä moderni kolmilinssinen, jossa käytettiin lanthan-lasia ja normaalia yksikalvoista heijastussuojaa. Polttoväli 25 mm antoi kuvakulman 53° ja valovoima 3,3 parannettiin ”väkisin” arvoon 2,8. Etsinobjektiivi jätettiin ilman T-kalvoa. Ominaisuuksiin vaikutti vahvasti Karl Heitz, jonka oli määrä hoitaa myynti USA:ssa.
Ristivetoa oli monensuuntaista: Rudolf Steineck ei alkuun ymmärtänyt syytä filmitason epätarkkuuteen mutta lopulta järki voitti. Steineck ehdotti ratkaisuksi lisävoimaa painikelevyn jouselle mutta kokeilu osoitti, että jousimoottorifilminsiirto ei jaksanut enää suunniteltua 8 kuvan siirtoa yhdellä vedolla. Paul Nagel ratkaisi ongelman adoptoimalla Kodak Retinan ja Voigtländer Viton käyttämän filmikanavarakenteen, joka takasi filmin tasaisuuden muutaman sadasosamillin tarkkuudella. Sen tunnistaa painikelevyn puolipyöreistä ulokkeista. Tessinan mitat olivat 28x52x68 mm ja paino 168 g. Sellaisena se oli maailman pienin kaksisilmäinen (tosin 2- silmäinen Minicord oli markkinoilla 1951 aivan erilaisin ratkaisuin) ja pienin 35 mm filmillä jousimoottorifilminsiirtoa käyttävä kamera. Tessina oli täysin muista poikkeava laite ilman esikuvaa. Se on myös pisimpään valmistettu (1960-2006).
Entä kaupallinen menestys? Ensimmäiset 4000 oli numeroitu 59001…62999 (1960-1962) jolloin 2 ensimmäistä numeroa kertovat summittaisen valmistusvuoden. Vuonna 1963 numerointi muuttui alkaen numerosta 163000 eli sarjan kakkos- ja kolmosnumerot kertoivat valmistusvuoden. Viimeiset 80 päätyivät numeroon 802255 vuosina 2002-2006. Historiansa aikana Tessinaa tehtiin 24484 kpl, mikä on melkoisen vähän.
Kyseessä oli siis pienen piirin kamera, jonka merkitys kuvaushommissa oli aika onneton. Keräilyesineenä arvo on säilynyt - ja noussutkin. Myös Tessinan lisävälineitä himoitaan, käytännön kannalta välttämätön on päivänvalossa toimiva latauslaite, jolla kinokasetista voidaan täyttää kameran omia. Kallein lisäväline on kameran päälle kiinnitettävä 17-kivinen Tessina- kello ( kameran koneistossakin muutama rubiinilaakeri!) Kallis on myös valotusmittari, joka saatiin myyntiin vasta 1968. Hallussani oleva jopa toimii!
KUVAAMAAN
Tessina-seikkailu ei olisi täydellinen ilman kuvauskokeilua. Latasin kameran omaan muovikasettiin pimeässä näppituntumalla Ilford XP2 Plus filmiä, joka on siis C41 värikehitteeseen sopivaa, loivaa mustavalkoista. Paksuudeltaan kai värinegan kaltaista. Kuvasin tusinan verran kuvia lainassa olleella protolla (no.38 esisarjaa?) Tulos oli pettymys, jälki suttuista. Liekö korjattu vain vitriiniin? Ostamaani sarjatuotantokameraa piti myös kokeilla. Kasetin täyttö kameran omalla täyttölaitteella oli helppoa. Pikainen kuvaus tuotti nyt vähän parempaa terävyyttä - vaikkakin digipokkarit ja puhelinkamerat voittavat 6-0. Kameran käsittely on vaikeaa: luontevaa otetta ei löydy, asteikot ovat vaikeasti luettavia, tähtäin toivoton ainakin tarkennukseen. Prisma (6x) auttaa, luppi (8x) jo enemmän
Eli: ennen ei ollutkaan paremmin. (Kiitokset: Kari Välikorpi, Veli Miettinen, Juhani Latoniemi).
Esko Putus
