Kuukauden kamerat 2020

Toukokuun kamera 2020

ROLLEIFLEX

Lastenhoitaja ja harrastajakuvaaja Vivian Maierin vuonna 2007 löytynyt kuvajäämistö, noin 120.000 kuvaa osittain kehittämättömissä rullissa, on saanut aikaan melkoisen pöhinän. Kannattaa tutustua YLEN Areenassa dokumenttifilmiin ja Valokuvataiteen museon nettisivuilla OMAKUVA JA SEN VARJO -näyttelyyn virtuaalisesti.

Vivian Maier teki työtään Chicagossa ja New Yorkissa. Hänen kuviaan arvostetaan katukuvauksen mestariluokkaan. Noin neljännes kuvista on erilaisia, kekseliäitä omakuvia, joissa Maier kameroineen on läsnä vain varjona tai erilaisina heijastuksina.

Maier kuvasi eri kameroilla, mm. Leicalla värikuvia. Kiinnostavimmat mustavalkokuvat näyttäisivät enimmäkseen otetun 6x6 kaksisilmäisillä ROLLEIFLEXeillä.

Ketkä suomalaiset ovat käyttäneet Rolleiflexiä? Voidaan sanoa että vanhemmasta kuvaajapolvesta lähes kaikki.Yksi hienoimmista valokuvakirjoista, Ismo Höltön IHMINEN PÄÄOSASSA (1991), on enimmäkseen kuvattu Rolleiflexilla.

Ensimmäinen Rolleiflex tuli myyntiin 1929. Sen suunnitteli Voigtländer & Sons perinnefirmassa suunnittelijaksi ja tuotantojohtajaksi - ilman muodollista koulutusta - noussut Reinhold Heidecke, jonka väitetään kyllästyneen työnantajansa konservatiivisuuteen. Finanssiasioissa kumppaniksi joulukuussa 1919 rekisteröityyn firmaan tuli Paul Franke, joka eteni Voigtländerillä myyntijohtajaksi ennenkuin perusti oman toiminimen Berliiniin.

Franke & Heidecke aloitti kameratuotannon Braunschweigissa. Ensimmäiset tuotteet olivat siihen aikaan suosittuja stereokameroita Heidoscop ja Rolleidoscop -nimillä. Näitä tehtiin 1940-luvun alkuun saakka.

Original Rolleiflex parannettiin malliksi Standart, joka oli tuotannossa 1932-38. Varsinainen loikka tapahtui vuonna 1937 kun esiteltiin Rolleiflex Automat. Nyt olivatkin kasassa kaikki myöhempään menestykseen vaikuttaneet ominaisuudet: automaattinen filmin lataus, filminsiirto ja viritys vivulla, säädöt peukalotrissoilla, parallaksinkorjaus, suodinbajonetti kuvausobjektiivissa. Objektiivi oli Paul Rudolphin 1902 suunnittelema Tessar 3,5/75, jonka valmisti legendaarinen Carl Zeiss Jena. Näillä peruseväillä pärjättiin 40 vuotta!

Sodan jälkeen uusia malleja sateli tiuhaan tahtiin. Huippu saavutettiin malleilla 3,5F (1959) ja 2,8F (1960). Jälkimmäisen objektiiviksi tarjottiin Zeiss Planar tai Schneider Xenotar 2,8/80, molemmat laatutavaraa. Tätä F-sarjaa pidän itse houkuttelevimpana. Nahkalaukkukin on oma taideteoksensa.

Tuotanto hiipui lopullisesti 1981. - Mutta mikäpä pahan tappaisi: rikkaita keräilijöitä houkuteltiiin 1983 2,8F Aurum ja 1984 2,8F Platin Edition -malleilla.

Kysyntää oli yhä, joten uusi Rolleiflex 2,8GX tuli 1987. Siinä oli TTL-valonmittaus ja TTL-salamamittaus. Joiltakin osin rakennetta yksinkertaistettiin hintapoliittisista syistä.

Joko sippasi? Ei toki! Nyt tehtiin varakkaille keräilijöille erikoismallit Edition, Edition Helmut Newton, Expression 94, Gold Expression, Japan Edition (Seiko suljin), 75 Years Rollei, Expression (Copal suljin), Jersey ja Royal. Näistä ei kannata riehaantua, niillä kerättiin vain hynät pois.

Miten ottaa omakuva Rolleiflexillä (tai jollain sen lukemattomista kopioista) Vivian Maierin tyyliin?

Tähtää ja tarkenna kaksisilmäinen. Aseta puhelin tai kompaktidigi tähyskuilun päälle ja peitä se kädelläsi. Ota kuva tähyslasista. Ohessa harjoitus Rolleiflex T -mallilla, jossa (mekaanikkolegenda Kauko Tannerin mukaan) tehdas oli luopunut monista hyvistä periaatteistaan. Hyvä kamera silti lähempänä kansan ostokykyä.

Esko Putus

Kesäkuun kamera 2020

MAMIYA C

Ensimmäisiä kaksisilmäisiä peilikameroita lienee rakentanut lontoolainen R&J Beck observatoriojohtaja G.M. Whipplen v. 1888 tekemän suunnitelman mukaan. Niitä käy­tettiin pilvien kuvaamiseen.

Modernin TLR-kameran läpimurto oli 1928 prototyyppinä esitelty Franke&Heidecken Rolleiflex. Sen kätevyys perustui kompaktiin kokometallirakenteeseen, rullafilmiin 117 ja 6x6 kuvakokoon. Alkoi ”linnunpönttöjen” aika.

Japanilaisten kameroiden maihinnousu Suomeen alkoi 1950-luvulla. Ensin tulivat leluiksi laskettavat pienoiskamerat 16 mm filmille. Sitten alkoi kaksisilmäisten Rollei-kopioiden vyöry. Merkkejä oli kymmeniä ja eniten myytiin Yashicaflex/Yashica C -kameroita, joita kohta olikin lähes joka talossa. Hieman laadukkaampia ja omaperäisempiä - Minolta Autocord ja Mamiya Automat - myytiin myös kohtalaisesti vaikka kaikki kamerat olivat ajan ostovoimaan nähden kalliita.

Ensimmäinen vaihto-objektiivinen TLR oli Zeiss Ikon Contaflex vuonna 1936. ”Aikansa kalleimmassa” oli vaihdettava kuvausobjektiivi 35-135 mm ja maailman ensimmäinen sisäänrakennettu valotusmittari. Kuvakoko oli 24x36 mm.

Myös ranskalainen Andre Grangen suunnittelema Rex Reflex B1/B2 yritteli rullafilmi-6x6 kameroillaan 1949-52. Jälkimmäisessä vaihtuivat kuvaus- ja etsinobjektiivit pareittain.

Mamiyalla tutkittiin Rex Reflexiä, keksittiin parannuksia ja räväytettiin vuonna 1957 markkinoille ”maailman ensimmäinen” kaksisilmäinen vaihdettavilla objektiivipareilla, aluksi 80, 105 ja 135 mm pollttovälein. 65 mm laajakulma ja 180 mm tele tulivat C2-mallin myötä seuraavana vuonna.

Mamiyan oivallus oli hammaskiskolla ja palkeella 60 mm loitonnukseen yltävä etulauta. Nyt eri polttovälit saatiin tarkennettua ja kaupan-päällisiksi lähikuvaus ilman lisälaitteita. Varsinainen herkku oli yksin-kertaisuudessaan nerokas, tarkka ja varma objektiiviparin lukitus jousi-sangalla. Lähikuvausta varten tuli Paramender-lisälaite, jolla kuvaus-objektiivi hissattiin etsinobjektiivin paikalle parallaksin (suuntaeron) korjausta varten. Siis jalustalla, hitaasti mutta varmasti.

Mamiya-Sekor -objektiivit olivat alun alkaenkin hyviä ja paranivat vuosien mittaan monikalvotekniikan myötä. Ei se alkuperäinenkään 1-kalvon heijastussuojaus huono ollut kunhan älysi käyttää vastavalo-suojia. Polttovälivalikoima oli lopulta 55-250 mm.

”Parannettu linnunpönttö” osui Suomessakin otolliseen markkinara-koon. Yksisilmäinen, hieno ja kallis Hasselblad 500C oli monen pikku-kuvaamon ulottumattomissa. Mamiyalla hoituivat samat kuvaukset hyvin tuloksin. 80 ja 135 mm objektiivit toimivat studion henkilö- ja ryhmäkuvissa, laajakulmilla saatiin teollisuus-, arkkitehtuuri- ja miljöökuvat. Kamera osoittautui erittäin luotettavaksi. Moitteen puolelle jäi lopulta vain kunnollisen etäisyys- ja terävyysalueasteikon puute sekä suurehko koko ja paino. Kamera vaati usein jalustan käyttöä vaikka sen laukaisutärähdys yksisilmäisiin verrattuna oli olematon.

Lisävarustevalikoimaan kuului erilaisten kahvojen, vastavalosuojien ja suodinsarjojen lisäksi prisma- ja luppietsimet, peileillä toteutettu porroetsin (myös valotusmittarilla) sekä em.Paramender.

Mamiya paranteli kameraa ja sen eri versiot (C2, C22, C220, C220f, C3, C33, C330, C330f ja C330S) olivat suosiossa 80-luvun alkuun saakka. Huolto ja varaosapalvelu toimii yhä Jukka Kelotien hoivissa (Kameratori).

Esko Putus

Heinäkuun kamera 2020

ROLLEI 35

Olin 1966 ensimmäisellä Photokina-messumatkalla. Opin käytännön saksankieltä - Herr Ober, zwei Bier - ja näin mm. Rollei 35 kameran.

Kameratehdas Wirginin (Edixa Reflex 1954) pääsuunnittelija Heinz Waaske teki omalla vapaaajallaan jo 1962 piirustukset täyden kino-ruudun taskukameraan. Wirgin valmisti prototyypin, jossa oli Metrawatt seleenikennovalotusmittari ja objektiivina kolmilinssinen Steinheil Cassar 3,5/40 mm. Yhteistyökumppanit olivat Wirginille tuttuja.

Kävi kehnosti, haukuttuaan Waasken työnantajan resurssien käytöstä, Heinrich Wirgin ilmoitti lopettavansa koko kameratuotannon. Waaske jäi työttömäksi.

Heinz Waaske kaupitteli kameraideaansa Kodakille ja Leitzille - kai parin muunkin lisäksi. Kukaan ei kiinnostunut. Rollein tuore johtaja Heinrich Peesel sensijaan innostui ja tuotantomallia alettiin kehittää. Rollei oli jo liian pitkään elätellyt itseään pelkillä kaksisilmäiskameroilla, joiden suosio alkoi hiipua.

Waasken ja Wirginin protokamera kehittyi laadukkaammaksi. Objektiiviksi valittiin klassinen ”kotkansilmä”, Zeissin Tessar 3,5/40 mm. Valotusmittarksi valittu Gossen CdS antoi kameralle nykyaikaisen ilmeen. Sen herkkyys ei ollut seleenimittaria kummenpi, EV 7, ja oman haasteensa aiheutti pariston sovittaminen tiiviisiin rakenteisiin.

Ratkaisevin Waasken kehittämistä uusista ratkaisuista oli suljin- ja himmenninohjausmekanismien siirto perinteiseltä paikaltaan objektiivituubuksen ympäriltä kameran runkoon. Sulkimen valmisti Compur, perinteinen kumppani Rolleille.

Ensimmäisen tuotantovuoden ajan kameroissa luki Made in Germany by Rollei - Compur - Gossen - Zeiss. Se pelkistyi muotoon Made in Germany by Rollei. Numerointi alkoi 3.000.000:sta joten omani on jostain elokuun 1967 tienoilta.

Sinänsä hyvän Tessar objektiivin pieni ongelma oli liiallinen UV-valon läpäisy. Värikuvauksen voimakas yleistyminen pakotti Zeissin korjaamaan vian lisäämälla UV-säteitä pidättävän kittauksen kotkansilmäänsä.

Suurin osa tuotannosta tapahtui Singaporessa. Rollei ilmoitti palkka-kustannusten Saksa - Japani - Singapore jakautuvan suhteessa 6 - 3 - 1. Singaporen tuotteet olivat aivan yhtä laadukkaita kuin saksalaiset ja vähitellen mukaan otettiin mm. japanilaisia alihankkijoita. Tessar ja myöhemmnin Sonnar -objektiivit teki Rollei itse, myös Singaporessa.

Rollei teki konkurssin 1981 ja silloin loppui Rollei 35:n eri versioiden tuotanto. Kaikkiaan niitä valmistettiin parisen miljoonaa. Tuotanto jakautui karkeasti näin:

Rollei 35 Germany 1966 - 1971

Rollei 35/35 T Singapore 1971 - 1974

Rollei 35 S Singapore 1974 - 1980

Rollei 35 TE Singapore 1979 - 1981

Rollei 35 SE Singapore 1979 – 1981

Kehitelmiä - etäisyysmittarilla, automaattivalotuksella - ei ehditty saattaa protovaihetta pidemmälle. Jonkinlaista kehitystä osoittaa paino: alkupäässä 390 g, lopulta tehtaan ilmoituksen mukaan 335 g (materiaalimuutoksista johtuen).

Miltä Rollei 35 tuntuu? - Kamera on toki pieni mutta painava. Toisaalta paino on hyväksikin tunnottoman laukaisun vastapainoksi. Rollei-perinteen mukaisesti säädöt näkyvät ylhäältä. Etäisyysmittaria ei ole joten on tarkennettava arviolta. Tämä ei ole mikään iso ongelma, 40 mm polttoväli tuottaa hyvän terävyysalueen. Pikatarkennusmerkit 6 ja 2 metriä auttavat hyvässä valossa, käyttöaukoilla.

Kaikkiaan digipilattu/hemmoteltu kuvaaja joutuu kyllä keskittymään  
Rolleilla kuvatessaan. Ja sehän  tekee hyvää aivoterveydelle. Digikom-paktin kuvanlaatukin ohittaa Rollein. Filmimaailmassa  Rollei 35 pärjää isommilleenkin. Suosikkini on perusmalli Tessarilla, Sonnar antaa toki puolen aukon valovoimaedun ja pienen lisärippusen terävyyttä.  

Rollein konkurssin jälkeen alkoi  ryöstöviljely: firmaa pompoteltiin  
pankkien ja sijoittajien kesken. Erilaisia erikois- ja juhlamalleja tuli kun sieniä sateella, viimeiset kai 2015. Kulta, platina ja liskonnahkaimi-taatiot eivät juurikaan paranna kuvaa. 

Esko Putus 

Elokuun kamera 2020

EXAKTA VAREX

Karl Nüchterleinin suunnittelema Kine-Exakta tuli myyntiin 1936 ensimmäisenä yksisilmäisenä kinofilmikamerana. SLR-kameroista puhuttaessa (esim. Praktica, Pentax Spotmatic, Topcon RE, Minolta SRT, Canon FT, Nikon F) voidaan kaikkien todeta olevan Exaktan seuraajia. Sen sijaan Leica ja Contax lukuisine kopioineen olivat erillisellä etsimellä toteutettuja.

Exaktan huippukausi osui sodanjälkeiseen aikaan 60-luvun alkuvuosiin saakka. Kamera vaikutti jo tuolloin vanhahtavalta. Industrie und Handels Gesellschaft, tutummin Ihagee, oli hollantilaisen Steenbergen-suvun omistama yhtiö Dresdenissä. Se muutti nimensä muotoon Ihagee Kamerawerk Steenbergen & Co vuonna 1919. Tuotevalikoima oli laaja; merkittävänä esim. Patent Klappreflex, kokoontaittuva yksisilmäiskamera. Kuvakoot olivat 6,5x9, 9x12 ja 10x15. Historiallisesti merkittävimmäksi osoittautui Nüchterleinin suunnittelema 127-rullafilmiä käyttävä Exakta-sarja vuosina 1933-1939. Sen kolmisenkymmentä eri versiota pohjustivat 35 mm ”elokuvafilmiä” käyttävän Kine-Exaktan syntyä. Uutuus esiteltiin Leipzigin kevätmessuilla 1936.

Kirkkaan ja helppotarkenteisen kuiluetsimen heikkous oli vaihtopielisyys (peilikuva), joka vaikeutti liikkuvan kohteen seuraamista. Ratkaisuksi tuli 1950 mallin Exakta Varex pentaprismaan vaihdettava etsin. Kattoprisma esiintyi ensi kerran italialaisessa Rectaflex kamerassa 1949 ja pian sen jälkeen Alpassa ja Contax S:ssä.

Exaktan paras valtti oli valtava objektiivitarjonta. Noin 30 eri valmistajaa teki linssejä Exaktabajonettiin. Kiinnityksen adoptoi myös Topcon, joka vuonna 1963 toi markkinoille ensimmäisen objektiivin läpi mittaavan (TTL) järjestelmäkameran RE Super.

Exaktan vahvuudet olivat lähikuvauksessa ja kauko-objektiivien tarkennuksessa. Kameraa käytettiin runsaiden lisävälineiden avulla myös monissa tieteellisissä tarkoituksissa.

Japanilaiset rynnivät kuitenkin ohi 60-luvulla. Tuotteet olivat joka suhteessa kätevämpiä ja laadukkaampia kuin esi-isänsä.

Jos käsiisi osuu toimiva, ei vielä pilattu Exakta, ole varovainen suljinsäätöjen kanssa. Aikojahan on 12 - 1/1000 s. jaettuna kahteen säätökiekkoon. Ensin kamera viritetään vasenkätisellä filmin-siirtovivulla, kerralla perille saakka. Sitten valitaan aikavalotukset B ja T tai normaalit lyhyet ajat nostamalla säätönuppia ja kiertämällä sitä NUOLEN SUUNTAAN. Jos käytät pitkiä aikoja aseta tähän B tai T ja viritä oikeanpuoleinen aikanuppi myötäpäivään perille saakka. Nyt voit valita nuppia nostamalla ajat 1/5 - 12 s. mustalta asteikolta - tai itselaukaisimella ajat 1/5 - 6 s.punaiselta asteikolta. Jos sitten haluat lyhyen ajan itselaukaisijalla: valitse pitkistä ajoista mikä tahansa punainen aika ja SEN JÄLKEEN lyhyistä ajoista haluamasi. Kätevää!

Esko Putus

Syyskuun kamera 2020

TOPCON RE SUPER

Muistathan kameravalmistajan Tokyo Kokagu Kikai K.K:n. - Ei se mitään, ei moni muukaan muista. Se oli mukana kameramaailmassa jo 1938 ja teki merkittävän läpimurron 1962-3 esittelemällä ensimmäisen yksisilmäisen järjestelmäkameran LÄPIMITTAAVALLA VALOTUSMITTARILLA. Kuten muistat (?) ensimmäinen kamera läpimittauksella oli Feinwerk Technik GmbH:n pienoiskamera Mec 16 SB, joka esiteltiin 1960.

Photokina-messuilla 1960 oli myös esillä Asahi Pentax Spotmatic -prototyyppi. Kesti neljä vuotta ennenkuin siitä hioutui myyntimalli, jonka mittari ei ollutkaan enää spot- vaan koko kuva-alaa käyttöaukolla mittaava. Pistemittari oli todettu vaikeakäyttöiseksi mutta nimi jäi.

Mutta Topcon RE Super (Amerikassa Super D) oli todellinen uutuus. Siinä oli TTL-mittaus TÄYDELLÄ AUKOLLA, joka toimi sekä kuilu- että prismaetsimellä (vrt. Nikon). Tämä ”mirror meter” syntyi yhteistyössä Toshiba Electricin (..joka oli Topconin suurin osakkeenomistaja) kanssa sijoittamalla CdS-valovastukset peilin alapintaan. Ne saivat valoa peiliin etsatun viivaristikon läpi. Herkkyysalue oli ajankohdalle kohtuullisesti EV +2…16.

Topcon RE Superin muutkin ominaisuudet viittasivat raskaaseen sarjaan: automaattihimmennin, himmennyspainike, palautuva peili, vaihdettavat tähyslasit, kookas HP-etsinokulaari, mahdollisuus filminsiirtomoottoriin, erittäin kattava ja laadukas objektiivivalikoima käsittäen mm. 4,0/20 mm ja 3,5/25 mm laajakulmat ja aikanaan mullistava tele 2,8/300 mm. Makronormaalin 3,5/58 lisäsi tarjottiin kolmea erilaista paljemakroa.

Topconilla oli kaikki eväät pärjätä Nikon F:n kanssa. Mihin yritys kaatui? - Väittävät, että liian korkeaan hintaan, mutta jotain mätää lienee ollut tehtaan ja maahantuojien markkinointitaidoissakin. Haitaksi kävi myös Exaktan bajonetista kehitetty objektiivin kiinnitys, joka pieniaukkoisena rajoitti objektiivien suunnittelua.

Tänään Topcon RE Super on yhä vaikuttava ja historiallisesti merkittävä tuote. Muotoilu on puhdaslinjaista ja laatu vakuuttavaa. Objektiiveissa on miellyttävä tuntu: kumipäällyste tarkennusrenkaissa ja vanhanakin pehmeä ja välyksetön käynti. Vuosina 1994 ja 2020 kuvaamani koerullat 20, 25, 1,4/58 ja 1,8/85 mm objektiiveilla kestävät hyvin vertailun muihin huipputuotteisiin. Ihmettelyä herättää myös valotusmittari, joka yhä oikealla 1,35 V jännitteellä näyttää oikein. Hyvään japanilaistapaan suljin toimii 57 vuotiaana pehmeän täsmällisesti.

Topcon joutui lopettamaan kameratuotannon 1970-luvun lopussa. Hävittyään lähimmälle kilpailijalle, Nikon F:lle, hieno RE Super jäi unholaan. Voittajat kirjoittavat historian.

Kannattaa nostaa RE Super paremmin esille kameravitriinissä, se on merkittävä saavutus – ja valitettavasti harvinainen meillä Suomessa. Kiitokset Veli Miettiselle kameroiden lainasta!

Esko Putus

Lokakuun kamera 2020

Asahi Pentax Spotmatic

Asahi Kokagu Goshi Kaisha (Asahi Optical Co./Asahi Optical Joint Stock Company) perustettiin marraskuussa 1919 Kumao Kajiwaran toimesta. Alettiin tuottaa silmälasien linssejä ja kaukoputkia sekä kiikareita.

Vuonna 1923 tarjolle tuli elokuvaprojektorien objektiivi nimeltään AOCO. 1931 tuotettiin ensimmäistä kameraobjektiivia Corona Anastigmat 4,5/105. Tätä triplettiä käytti Nishi-Doku Shashinki Shoten, joka myöhemmin tunnettiin Minolta-nimellä.

Asahista tuli merkittävä alihankkija muille kameravalmistajille, esim. Molti Goshi Kaisha (Minolta) ja Konishi (Konica). Vuonna 1938 perustetun Asahi Optical Inc. -yhtiön merkittävin asiakas oli kuitenkin Japanin puolustusvoimat. Sodassa tehtaat kärsivät pahasti pommituksissa.

Jälleenrakennus aloitettiin USAn miehitysvallan aikana 1948-52. Uusi yhtiö sai nimen Asahi Kokagu Kabushiki Kaisha (Asahi Optical Co., Ltd.) Vientiin valmistettiin ”Jupiter”-nimellä kiikareita. Muista japanilaisvalmistajista poiketen alettiin suunnitella yksisilmäistä kinokameraa, ehkä Praktiflex esikuvana. Muut japanilaisvalmistajat satsasivat Leica, Contax ja Rollei kopioihin. Kamerateollisuuden nousua auttoi saksalaispatenttien vapautuminen kaikkien käyttöön.

Asahiflex tuli markkinoille ensimmäisenä japanilais-yksisilmäisenä 1952. Parannetussa mallissa IIb oli palautuva peili (ensimmäisenä se esiintyi unkarilaisessa Gamma Duflex kamerassa). Vuonna 1957 tuotiin tarjolle kiinteä pentaprisma ja adoptoitiin Prakticalta 42 mm kierrekiinnitys. Vuoden 1958 uutuus oli mikroprismatarkennus. Asahi kehitti myös aikaisemmin kallista ja käsityövaltaista pentaprismojen valmistusta osittain koneelliseksi.

Vuoden 1960 Photokina-messuilla esiteltiin Spotmatic, ensimmäinen objektiivin läpimittaava kinokamera. Sen CdS-vastus nostettiin varren päässä objektiivin taakse. Pistemittaus todettiin liian hankalaksi ja kehitystyötä jatkettiin. Valovastusten pieneneminen mahdollisti sittemmin standardiksi muodostuneen tavan sijoittaa ne etsinokulaarin molemmille puolille - mittaamaan koko kuva-alaa. Kehitystyötä johti pääsuunnittelijana Minoru Suzuki.

Spotmatic tuli myyntiin 1964 saavuttaen heti suuren suosion. Kamera suunniteltiin aikaisempia malleja huomattavasti tiukemmin vaatimuksin. Mm. sulkimen arvioitu ”huoltoväli” kasvoi 20 tuhannesta sataan tuhanteen.

Kameran menestystä vahvisti täydellinen ja erittäin laadukas objektiivitarjonta - timantteina mm. Super-Takumar 1,4/50 normaali, Super-Takumar laajakulmat 4,5/20, 3,5/24 ja 2,0/35, Super-
Takumar 4,0/150 ja ensimmäinen Super Takumar-Zoom 4,5/70-150. Mainittakoon myös 3,5/135 tele, jota pienin parannuksin tehtiin 25 vuotta.

Objektiivien monikalvopäällystys oli seuraava askel. Monet valmistajat tekivät 2-kalvoisia heijastussuojauksia (Esim. Minolta jo 1955) mutta monilinssiset laajakulma- ja zoomkonstruktiot vaativat parempaa. Amerikkalainen OCLI (Optical Coating Laboratory Inc.) oli kehittänyt
erikoispäällystyksen, jota käytettiin lentokoneissa ja avaruusaluksissa. Tätä monikalvoa kehitettiin Asahin toivomuksesta valokuvauskäyttöön sopivaksi ja ostettuaan lisenssin Asahi alkoi käyttää sitä. Samalla monet objektiivikonstruktiot laskettiin uusiksi. Tämä 7-kalvoinen heijastussuoja vähensi noin 2 prosentin valohäviön (linssipintaa kohden) noin kymmenesosaan. Super-Multicoated (SMC) lanseerattiin huhtikuussa 1971.

Spotmatic kehittyi. Siihen tehtiin pieniä parannuksia noin 100 kpl. Asahi valmisti ”kierre-Pentaxeja” vuoteen 1977 saakka noin 5 miljoonaa ja objektiiveja 8 miljoonaa. Viimeinen Spotmatic F(1973-76) mittasi valon vihdoin täydellä aukolla. Isomman loikan aloitti Electro Spotmatic aika-automaattisella sähkösulkimellaan. Ensimmäistä versiota myytiin vain Japanissa kesä-lokakuussa 1971. Parannettu painos (ensin Electro Spotmatic, sitten ES, 1971-73)) tarjosi 1/1000s … 8s portaattomat ajat aukon esivalinnalla. Kuuden voltin PX28 paristo ryöväsi itselaukaisimen paikan. ES II (1973-75) -mallissa vaihdettiin paristotyyppi 4xPX76:ksi ja saatiin mekaaninen itselaukaisin taas mukaan. Kehitys sähköisempiin kameroihin jatkui.

Sain ilokseni kuvata taas Spotmaticilla. Miten elegantti, kohtuukokoinen ja pehmeäkäyntinen kamera se onkaan! Muotoilu ja käteensopivuus loistavat. Laukaisimen pehmeys ja sopiva etuveto kuvastavat käyttäjen huomioimista. Suljin toimii hyvään japanilaistapaan kuin uutena. Tähyslasimikroprismoineen takaa erittäin varman tuntuisen tarkennuksen. Valonmittaus himmennetyllä aukolla vaikuttaa hitaalta ja vanhanaikaiselta.

Aikanaan 1966 kamera maksoi (runko ja 1,4/50) Suomessa 888 mk vastaten nykyeuroissa noin 1590,-. Kamerat olivat palkkatasoon suhteutettuna kalliinpuoleisia. Spotmatic lienee ollut enemmän
himoharrastajien kuin ammattilaisten suosiossa. Valokuvaus oli yleinen harrastus ja fotokauppa eli huippuaikojaan, katteet olivat 2-3 kertaa kovemmat kuin nykyään.

Kiitän Esko Kamratia konsulttiavusta.

Esko Putus

Marraskuun kamera 2020

MINOLTA SRT 101

Mies Minoltan takana on Kazuo Tashima. Hän perusti 1928 firman Nishi-Doku Shasninki Shoten eli suomeksi ”japanilais-saksalainen kamerayhtiö”. Saksalainen teknikko Willy Neumann, joka oli työskennellyt Krauss Optishe Werkellä, avusti ensimmäisten rullafilmipaljekameroiden kehittelyä. Niissä käytettiin saksalaisia objektiiveja ja keskussulkimia. Objektiivit olivat Wekar, Heliostar jaXenar, sulkimet Koilos ja Compur. Laatukameran nimi oli Nifcalette.

1930-luvun alussa syntyi tuotemerkki MINOLTA (Mechanismus, INstrumente, Optik und Linsen von TAshima) ja 1940 ilmakuvauskamerassa (Tyyppi 100) objektiivimerkki ROKKOR. Vuonna 1937 uudelleenorganisoitu yhtiö sai nimen Chiyoda Kogaku Seiko Kabushiki Kaisha.

Sotaan valmistautuva valtio oli merkittävä asiakas. Armeijan käyttöön suunniteltiin jyhkeä 6x6 kaksisilmäinen, jossa (ensimmäisenä!) oli vaihto-objektiivi. Normaaliobjektiivi, 4-linssinen Rokkor 3,5/75 mm oli vaihdettavissa pitkäpolttoväliseen Rokkor 5,6/150 mm linssiin. Suljin oli jo japanilainen Crown-Rapid, 1...1/400 s.

Vuosi sodan päättymisestä onnistuttiin Itamin tehtaalla sulattamaan ensimmäiset erät SK-10 optista kruunulasia. Samana vuonna 1946 tehtiin ensimmäinen japanilaisobjektiivi heijastussuojakalvolla, Rokkor 3,5/75 mm.

Optiikan kehittämiseen satsattiin. 1951 sulatettiin ensimmäiset erät korkeataitteisia lasilaatuja, jotka sisälsivät lantaania ja toriumia. Vuonna 1955 aloitettiin linssien ”akromaattinen”, kaksikalvoinen heijastussuojaus - ensimmäisenä maailmassa. Sen tunnistaa vihertävästä linssin heijastuksesta. Yhteistyötä tehtiin muiden merkittävien valmistajien kanssa.

Kaksisilmäinen Minolta Autocord (1955-72) oli menestys. Se pärjäsi mm. amerikkalaisen Consumers Report -julkaisun vertailussa Rolleicordiin - ollen merkittävästi halvempi.

Minolta SR-2 (1958) oli valmistajan ensimmäinen 35 mm yksisilmäisjärkkäri. Sen ominaisuuksiin kuului palautuva peili, automaattihimmennin, suljin 1 s. ... 1/1000 s. ja ”maailman ensimmäinen” (Achromatic-Coating) monikalvo-objektiivi Rokkor-PF 1,8/55 mm.

Vuoden 1966 Photokina-messuilla tuotiin markkinoille huippu-uutuus, MINOLTA SRT 101. Se oli objektiivin läpi - täydellä aukolla - mittaava SLR. Valotusmittari oli toteutettu kahdella CdS- kennolla siten, että saatiin aikaan ominaisuus CLC (Contrast Light Compensation), jokaautomaattisesti korjasi valotusta esimerkiksi tilanteessa, jossa kuvan alaosa oli tummaa maisemaa ja yläosa kirkasta taivasta. Aavistus tulevista monipistemittauksista!

Täydellä aukolla mittaus toimi uusilla MC Rokkor objektiiveilla. MC tulee sanoista Meter Coupled, mittariin kytketty - ei siis Multi Coating - vaikka siinäkin Minolta oli edelläkävijä. Laaja valikoima Rokkor objektiiveja oli kauttaaltaan laatutavaraa.

Yksi Minoltan ominaisuus poikkesi edukseen kilpailijoista. Yleensä oli totuttu siihen, että pitkien teleiden etsinkuva leikkaantuu yläreunasta. Minolta ratkaisi ongelman uudentyyppisellä peilin saranoinnilla, joka salli pienen lisäyksen peilin alareunaan.

Minolta SRT eri versioineen oli tuotannossa yli 10 vuotta. Sen lisäksi tehtiin lukematon määrä muitakin kameroita hyvällä menestyksellä. Vuonna 1973 hämmästytti yhteistyö perinteisen Leitzin kanssa. Ensimmäinen hedelmä oli Leica CL, jota Japanissa myytiin nimellä Leitz Minolta CL. Kamera parantui lastentaudeistaan vuodeksi 1981, ollen nyt Minolta CLE. Isoveli Minolta auttoi myös Leican SLR-kameroiden kehittelyä.

Suomessa Minoltaa toi maahan Bensow Oy ja SRT oli erittäin hyvin myyty. Etuna oli vakavaraisen maahantuojan merkkihuolto. Sinänsä SRT oli japanilaistapaan kestävä ja huoleton tuote. Jotain pientä vaivaa lienee ollut vanhempien yksilöiden valotusmittareissa.

Esko Putus

Joulukuun kamera 2020

Joulukuun kamera

CANON FT QL

Nykyinen markkinajohtaja Canon perustettiin 1933 nimellä Seiki Kokagu (Precision Optical Research Laboratory). Tutkiminen tarkoitti lähinnä Leican mittaetsinkameroitten kopioinnin mahdollisuuksia. Kwanon oli ensimmäisten kameroiden nimi. Siitä kehitettiin tuotemerkki Canon ja firma Canon Camera Company vuonna 1947.

Kwanon-nimen jälkeen käytettiin Canon/NK Hansa-merkkiä 1935…37 ja Canon Hansa-merkkiä 1937…40. Hansa tavaramerkin omisti Omiya Trading Co., joka markkinoi suurimman osan Canontuotteista.
Alkupään kameroissa käytettiin Nikkor-objektiiveja. Omat Canon Serenar ja Canon Lens-linssit tulivat noin 1947 ja 1953. Mittaetsinkameroita tehtiin lähes 50 versiota aina vuoteen 1968.

Yksisilmäisiä järjestelmäkameroita alettiin tuottaa 1959. Canonflexin (1959…60) jälkeen sarja jatkui malleilla Canonflex RP (1960…62), R2000 (1960…62) ja RM (11961…64). Näihin sopivat R-sarjan
objektiivit.

Canon FP ja valotusmittarillinen FX (molemmat 1964…66) aloitivat FL-objektiivisarjan käytön. Objektiivit kiinnitettiin erillisellä kiertyvällä kaulusrenkaalla runkoon. Varma ja tukeva kiinnitys oli joittenkin (poropeukaloitten) mielestä hidas.

Kamerasarjan erikoisuus olivat Canon Pellix (1965…66) ja Pellix QL (1966…70). Näissä oli kiinteä, puoliläpäisevä peili, joka jakoi valosta 30% etsimeen ja 70% filmille. Tuloksena hämärä etsin ja lähes kolmasosan menetys objektiivien valovoimasta. Myös kuvan kontrasti heikkeni. Nykyisin nämä ovat haluttuja keräilykohteita.

Valo alkoi pilkottaa mallin Canon FT QL myötä (1966…72). Se oli Canonin ensimmäinen, himmennetyllä aukolla läpimittaava yksisilmäinen. Pellix QL kameralta perittiin filmin pikalataus ja
tähyslasiin puolipeili, joka jakoi osan valosta CdS-kennolle. Tällainen osakuva-alan (n. 30%) mittaus toimi osaavalla käyttäjällä hyvin.

Minulla on Canon FT QL kameraan erityisen lämmin suhde. Tulin ostaneeksi 1969 tarjouspaketin, joka sisälsi rungon ja Canon FL 1,8/50 normaaliobjektiivin lisäksi Canon (P) FL 3,5/35 laajakulman ja Canon (P) FL 3,5/135 teleen. P eli Popular tarkoitti huokeita pakettilinssejä, joidenkin arvelujen mukaan alihankkijan tekemiä. Muistaakseni tele oli hyvä mutta laajakulma vain keskinkertainen. Normaali 1,8/50 olikin lähes paras maailmassa.

Enimmät kuvat tuli otettua normaaliobjektiivilla - siitäkin syystä että FT:n etsin ei ollut luokassaan kirkkaimpia. Valonmittaus-suorakaide etsimen keskellä oli hämärähkö. Teleen tarkentaminen sujui hyvin mutta laajakulmalla tuli usein tarkennettua arviolta terävyysalue-merkkien mukaan.

Otin alusta alkaen vakioidun kuvaustavan (Monet harrastajat vaihtavat jatkuvasti eri filmejä ja kehitteitä - löytämättä koskaan varmuutta työhönsä): Kodak Tri-X filmi ja Microdol-X kehite kertakäyttöön laimennettuna 1:3. Nyt jälkikäteen negatiivit näyttävät hyvin tasalaatuisilta tiheydeltään ja jyrkkyydeltään. Tarkennukset ovat jopa ällistyttävän hyvin kohdallaan. Latistavaa salamaa en käyttänyt ollenkaan, vallitseva valo sai riittää.

Aivan mainio ominaisuus Canonissa oli QL (Quick Loading) -pikalataus. Filmin pää merkin kohdalle ja takakansi kiinni. Sählätä voi vain syöttämällä filmiä liian syvälle, ohi merkin. Järjestelmä ei pettänyt minulla kertaakaan.

FT QL:n parannettu versio FTb QL ilmestyi 1971. Sen valonmittaus täydellä aukolla vaati FD objektiivit, joissa käytettiin vielä lukkorengasbajonettia. Heijastussuoja oli S.C. eli Spectra Coating
tai monikalvoinen S.S.C. eli Super Spectra Coating. Etsimeen lisättiin ajan ja aukon näytöt. Kaikki eivät pitäneet Canonin uudesta kymmenisen vuotta myöhemmin lanseeratusta objektiivien
kiinnitysbajonetista, joka oli marginaalisesti entistä nopeampi pomminvarman tukevuuden ja ikuisen kestävyyden kustannuksella.

Ammattilaisille suunnattu F1 aloitti myös 1971 mannekiineinaan Suomessa mm. Hannu Hautala ja Kalle Kultala. Nämä olivat aikoja jolloin viimeisetkin änkyrät alkoivat uskoa kinofilmi-yksisilmäisiin.
Kirjanpainajatkin nöyrtyivät tekemään värierotteluja kinofilmeistä. Japanilaiset kameratehtaat nostivat riman ennätyskorkeuksiin - ja hurauttivat lopullisesti ohi omahyväisyydessään uinuvista
saksalaisista.

Varsinainen jysäys Canonilta olivat AE-1 1976, A-1 1978 ja AE-1 Program 1981. Näiden myötä siirryttiin laajasti muovin käyttöön, valotusautomatiikkaan ja elektroniikkaan samalla kun
tuotantotapaa virtaviivaistettiin. Näkemiin täysmekaaniset kamerat. Ikävä jäi.

Esko Putus